Ripaus mielikuvitusta ja kourallinen ystävyyttä

Yksi lomani kohokohdista oli kolmen päivän reissu Porvooseen parhaan ystäväni kanssa. Olemme olleet ystäviä jo pitkään ja siksi ajattelimme, että pieni yhteinen hemmotteluloma tekisi meille hyvää. Yövyimme hienossa hotellissa, kävimme rentoutumassa kylpylässä ja kiertelimme Porvoon vanhan kaupungin kujilla. Iltaisin teimme kasvohoitoja ja katsoimme hyvää elokuvaa. 


Minusta tuntui helpolta lähteä matkaan tämän ystävän kanssa, sillä hän on minulle myös tärkeä vertaisihminen. Sairastamme molemmat reumasairautta ja voimme aina voivotella toisillemme, minne nyt sattuu. Kuin kaksi kahdeksankymppistä vertailemme reumakyhmyjämme ja nauramme sille. Minun ei tarvinnut hävetä mitään oireitani, sillä hän ymmärsi minua puolesta sanasta. 

Reissuumme osui pari sateista päivää ja kolmantena päivänä onneksi paistoi aurinko. Sateinen keli ei koskaan ole minulle ilouutinen. Tuollakin reissulla tunsin sateen nivelissäni. Lisäksi kynsivallintulehdus teki kävelemisestä ikävää. 

Kuitenkin kulkiessamme kartanon mailla sateisen päivän iltana, minusta tuntui kuin olisin elänyt keskellä Jane Austenin romaania. Ilma oli utuinen, järveltä nousi sumu, kukkulan laella oli kaunis kartano ja linnut lauloivat. Vain Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin hahmot puuttuivat maisemasta. Tuo yksi hetki painui syvälle sydämeeni. Tuona hetkenä antaessani mielikuvitukseni lentää unohdin kaiken kivun ja kolotuksen. 


Tiedän, että syksy sateineen ja kolotuksinaan on vielä edessä. Minä olen siihen valmis. Vaikka kipu vetäisi minut sohvalle fleecepeiton alle, voin aina palata mielessäni hetkeen, jossa kaikki tuntui ihan 1800-luvun romaanilta. Ehkä pyydän myös ystäväni istumaan vierelläni. Me kaksi reumaatikkoa villasukat jalassa saman fleecen alla lepäämässä. Ei olisi ensimmäinen, eikä onneksi viimeinen, kerta. <3

 

 

Tarkistettu 6.8.2018

Updated: 13-08-2018