Psorikaloja

Olin työpaikan virkistyspäivänä vierailemassa akvaariossa. Ihastelin kaloja ja luin infotauluja niiden vierestä. Yhtäkkiä silmiini osui sana ”psoriasis” ja tämä info:

Punaimubarbi on karppikaloihin kuuluva Lähi-idästä kotoisin oleva kalalaji jota tavataan mm. Jordan-, Orontos-, Eufrat- ja Tigris joissa. Niiden luontaista ravintoa ovat mm. erilaiset levät sekä plankton. 2000-luvun alussa punaimubarbeja alettiin käyttää yleisesti eri jalkahoitoloissa ja kylpylöissä jalkahoidon muotona, missä punaimubarbit syövät kuollutta ihoa asiakkaiden jaloista. Samaa menetelmää on käytetty myös psoriasiksesta kärsivien ihmisten hoitoon; joidenkin lähteiden mukaan jopa 400 vuoden ajan.

En ollut koskaan ennen kuullutkaan tästä kalasta, saati sen käytöstä psorin hoidossa. Oppia ikä kaikki. Olen joskus liikekeskuksissa nähnyt pieniä altaita, joihin voi laittaa jalat ja sitten kalat ilmeisesti hoitavat jalkoja jollain tapaa. En ole tuota koskaan kokeillut, enkä tiedä mitä kaloja niissä hoidoissa käytetään.

Käyn säännöllisesti jalkahoidossa. Olen käynyt sekä jalkojenhoitoon erikoistuneilla hoitajilla että kauneushoitolassa, jossa tehdään myös jalkahoitoja. Kauneushoitolakäynnissä oli se hyvä puoli, että juttelimme muustakin kuin jalkojen ihosta. Sain hyviä vinkkejä psori-ihon hoitoon sekä psori-iholle tarkoitetun silmänympärysgeelin, jonka avulla vihdoin pääsin eroon silmäluomiani kiusanneesta psorista. Iho silmien ympärillä oli jo niin hilseilevä ja kuiva, että alkoi näyttää siltä kuin olisin saanut runsaasti ryppyjä ja katseeni tuntui vanhenevan 10 vuodella viikossa aina psorin villiintyessä. Onneksi nyt saan oikean tuotteen avulla pidettyä oireet kurissa.

Jalkahoito menee paikasta riippumatta yleensä aika samalla kaavalla: Ensin liotetaan jalkoja matalassa ämpärissä. Sitten hoitaja puhdistaa kynnen aluset, leikkaa kynnet ja hoitaa kantapäät. Psorikynsien leikkaamiseen tarvitaan järeämpiä työkaluja, mutta hoitajalta sekin onnistuu vaivattomasti. Leikkaamisen jälkeen psorikynnet muotoillaan ”normaalin” näköisiksi, niiden muotoa ja pintaa korjaillaan. Monesti myös jalkojen ihoa hoidetaan kuorinnalla ja kosteutuksella. Usein pakettiin kuuluu myös pohkeiden hieronta ja varpaankynsien lakkaus.

Punaimubarbeja ei ole vielä jalkahoidoissani näkynyt, mutta olisihan tuota hauska kokeilla. Kutittaisikohan se kuinka paljon?

 

 

Tarkistettu 19.6.2018

Updated: 20-06-2018