Psori runtelee, jos sille antaa luvan

Mistä tietää, että stressaa liikaa? Siitä, kun psori tekee paksuja hilseläiskiä päänahkaan. Siitä, kun se alkaa levitä päänahasta kasvojen reunoja pitkin koko otsaan, kulmakarvoihin, nenään, leukaan... Siitä, kun etusormeen nousee pustula, ja pian toinenkin. 

Päänahassani olevat isot kolikon kokoiset läiskät jäivät kiinni hiusharjaan tai irtosivat hiuksia pestessä. Läiskän mukana lähti kaikki siinä kohdassa kiinni olleet hiukset mukana. Katsellessani irronneiden hiusten määrää minua pelotti. 

Varasin hetimmiten ajan ihotautilääkärille. Sain sen reilun viikon päähän. Lääkäri katsoi päänahkani läpi ja totesi siellä tosiaan olevan sekä hiuksettomia läiskiä että paljon psoria. Hän lohdutti minua toteamalla, että minulla näyttäisi olevan vielä runsaasti hiuksia jäljellä. Totta, minulla on aina ollut paksut, tuuheat hiukset. Vaikka en pienestä hiustenlähdöstä siksi huolestuisikaan, nyt olin aidosti huolissani. Sain kuitenkin tietää, että hiukset kasvavat takaisin. Lisäksi sain monta reseptiä. 

Olen kuullut psorin runtelevan ulkonäköä ja juuri nyt minun on helppo uskoa tuo lause. 

Tiedän, että pahentuneet oireet ovat stressin laukaisemia. Tiedän, että olen taas stressannut joitakin aivan turhiakin asioita. Tiedän, että minun pitäisi eliminoida kaikki stressi elämästäni. Samaan aikaan minun on vaikea katkaista stressin kierre, kun alan stressata sitä, mitä psori saa aikaan. Vaati jälleen paljon vakuuttelua itselleni, että ei haittaa, vaikka psori valtaisi kasvoni. Minun on tärkeää hyväksyä itseni ilman psoria ja psorin kanssa. Olla sinut itseni kanssa. 

Psori runtelee, jos sen antaa tehdä niin. Läiskät otsallani eivät vielä tarkoita, että kasvoni olisivat pilalla. Aikanaan stressi väistyy ja psori lievittyy. Niin se on aina tehnyt, aaltoillut. Toisaalta siitä on hyötyäkin. Se auttaa minua huomaamaan ja tunnistamaan tilanteet, joissa olen hetkellisesti unohtanut kaiken oppimani ja antanut stressille vallan. Se antaa minulle uuden mahdollisuuden yrittää. 

Kuulen vikinää jalkojeni juuresta. Koirani katsoo minua isoilla silmillään pää kallellaan. Ilman sanoja se opettaa minulle jälleen kerran jotain tärkeää. Sen katseessa on aina sama määrä rakkautta, oli psorini pahana tai ei. Se tietää, että huoli huomisesta ei auta. Riittää, että on joku, jota rakastaa ja käsi, joka rapsuttaa. Haluaisin olla enemmän sen kaltainen. Iloita samoista asioista ja ihmisistä päivästä toiseen. Olla joka päivä tyytyväinen ”karvoissani”.

Päätin, että yrittäköön, mutta minä en anna psorille lupaa runnella itsetuntoani enää. 

 

Blogipostaus on tehty Novartiksen taloudellisella tuella.

 

 

Tarkistettu 9.11.2018

Updated: 13-11-2018