Pari lastua vain

Päänahkaan kertyvä karsta on ärsyttävää. Aluksi syntyy muutama läiskä, joihin muodostuu paksua karstaa ja hetkeä myöhemmin koko päänahka on karstan peitossa. Tiesin, että olisi taas aika kuoria päänahka. Jouduin kuitenkin odottamaan muutaman päivän, sillä operaatio ei ole ihan nopea enkä siksi ehdi tehdä sitä työpäivän aamuna. Huomasin joka ilta yrittäväni saada karstaa pois lastu kerrallaan, mutta eihän se mitään auta.

Vihdoin tuli perjantai-ilta ja työviikko oli ohi. Levitin mönjämäistä, rasvaista kuorinta-ainetta koko päänahkaan. Todella kaunis näky: hiukset täynnä rasvaa ja psorilastuja. Suojasin tyynyliinan ja sohvan selkänojaa pyyhkeillä, jottei rasvaa pääsisi niihin. Annoin rasvan vaikuttaa päänahassa yön yli. Taas yksi äärimmäisen huonosti nukuttu yö. Haistoin rasvan tuoksun ja odotin malttamattomana, että pääsisin pesemään sen pois.

Unet jäivät lyhyeksi ja aikaisin aamulla menin suihkuun. Levitin reilusti shampoota kuiviin hiuksiin. Aiemmin kastelin hiukset ensin, mutta vertaistukiryhmästä sain vinkin, että rasva irtoaa hiuksista paremmin, jos shampoon levittää kuiviin hiuksiin. Ja niin se todella teki! Minulla on pitkät hiukset ja jouduin toistamaan pesun kolmeen otteeseen. Katsoessani pestyjä hiuksia peilistä, näin pitkät hiukseni koko matkaltaan täynnä psorilastua. Ainakin se näytti irronneen hyvin. Muuta positiivista en sitten keksinytkään. Päänahkaa aristi, se oli paloautonpunainen ja hiusten harjaaminen sattui niin, että vesi kirposi silmiin.

Radiosta soi taustalla "Kaksi lastua vain". Nauroin ääneen ja mietin, että oliskin vain kaksi!

Levitin rauhoittavaa liuosta päänahkaan ja aloin sitten kuivata hiuksia. Ensin päänahka kuivaksi huolellisesti ja sitten hiukset koko pituudeltaan täysin kuiviksi. Siinä vierähti hetki jos toinenkin. Samalla psorihilsettä ja karstaa leijaili olkapäilleni ja pitkin lattiaa kuin olisin seissyt lumisateessa. Lopulta sain hiukset kuiviksi ja totesin valtaosan karstasta irronneen. Jes!

Katsoin punoittavaa päänahkaani peilistä ja yhtäkkiä olin muistoissani teinivuosissa. Se 13-vuotias tyttö, jonka selkään asti ulottuneet hiukset oli leikattu poikatukaksi. Joka heräsi kouluaamuna viideltä puhdistaakseen päänahkaa tähän samaan tapaan. Joka kävellessä kouluun irvisteli kivusta, koska pelkkä tuulenvire sattui juuri kuorittuun päänahkaan. Joka katseli koulunpihassa ympärilleen ja pelkäsi, että joku huomaisi paloautonpunaisena kiljuvan päänahan ja sanoisi siitä jotakin. Joka kyllä nauroi sille pojalle, joka osoitti hiusrajaani ja keksi vitsin toisensa perään. Joka heitti jonkun vitsin itsekin itkien vähän samalla sisäänpäin.

Laitoin pesukoneeseen kaikki operaatiossa mukana olleet pyyhkeet ja mietin samalla, että paljon on muuttunut 19 vuodessa. Päänahka oireilee edelleen ja vaatii samaa hoivaa, mutta enää en pelkää. Jos joku maanantaina ihmettelee töissä punoittavaa hiusrajaani, kerron mielelläni, että se johtuu psorista. Se ei muuten tartu. Aika ikävä kaveri se silti on.

 

Blogipostaus on tehty Novartiksen taloudellisella tuella.

 

Tarkistettu 19.9.2018

Updated: 21-09-2018