Näytin psorille pitkää nenää

Talvella aina hoen, miten se ei vuodenaikana ole minua varten. Toivon usein ikuista kesää. En siksi, että talvea itsessään vihaisin. Psori ja talvi ovat kohdallani vain olleet huonot kaverit.

Päätin kuitenkin tarttua tilaisuuteen ja lähteä muutamaksi päiväksi Kuusamoon, lähelle Rukatunturia. Olen teininä kerran käynyt Sallassa ja muistan siitä reissusta lähinnä moottorikelkkailun, laskettelun ja sen, että poroa tai poronkarvaa oli ihan joka paikassa. Olen usein naureskellut matkamuistomyymälän valkoiselle t-paidalle, jonka rinnuksiin oli liimattu poronkarvaa. Se olisi ehkä pitänyt ostaa muistoksi mukaan, niin usein siihen jutuissani palaan.

Rukan maisemiin oli mahdotonta olla rakastumatta. Upeaa, puhtaan valkoista lunta silmänkantamattomiin. Tykkylunta puissa ja tuntureita. Olin aivan myyty.

Kirpakka pakkanen olisi voinut iskeä niveliin, mutta olin varustautunut: merinovillainen alusasu, toppahousut, laskettelutakki, lämmin pipo, lasketteluhanskat, villasukat, vedenpitävät talvisaappaat. Kaikki nuo päälläni muistutin Michelin-ukkoa, mutta olin onnellinen. En palellut yhtään ja pystyin nauttimaan ulkoilmasta useita tunteja kerrallaan. Illalla mökissä lämpeni aina sauna ja takka. Oli ihanaa käpertyä sohvankulmaan koirat sylissä ja kuunnella takan rätinää samalla, kun sai lämmitellä sen tulen loimussa.

Kävin ihailemassa Rukatunturia ja sen hyvin hoidettuja mäkiä, mutta en itse enää hypännyt suksien päälle. Olen jo vuosia aiemmin luopunut laskettelusta harrastuksena käsien, selän ja polvien vaikean nivelpsorin vuoksi. Moottorikelkan selkään sen sijaan nousin tälläkin reissulla.

Moottorikelkkasafarille lähtiessä mietitytti, miten oikea käteni kestäisi kelkalla ajamista tai olisiko kyyti liian töyssyistä selälleni. Menin kaverin kanssa samalla kelkalla, jotta saimme vaihtaa kuskia tarpeen mukaan. Safarin aikana huoleni muuttuivat ihailuun. Näin palan kauneinta Suomea tuolla retkellä ja sen rinnalla kipu oikeassa kädessä ei merkinnyt mitään. Selkä ei ottanut muutaman tunnin kelkkailusta itseensä lainkaan. Kädet olivat seuraavan päivänkin vielä hellänä ja oikea ranne ja peukalo erityisen arat.

Minulla on jälleen aikaa toipua ja niin tehdessäni näen silmieni edessä jälleen ne uskomattoman upeat, auringon valaisemat tunturit. Psorikin riehaantui erityisen kuivaksi varmaan kaiken pakkasessa oleskelun jäljiltä. Siitä onneksi selviää rasvaamalla, ja toistamalla sen useammin kuin normaalit kaksi-kolme kertaa päivässä.

Olisi helppoa elää sairauden asettamien rajojen vankina. Olen silti sitä mieltä, että kroonisesti sairaana ei koskaan koe mitään kivaa, jos ei käy hieman äärirajoillaan. Kokemuksen rikkaampana jaksaa taas paremmin arkeaankin. Kivun olemassaolo on vakio. Voin kokea sitä kotisohvalla tai pienen seikkailun yhteydessä. Minä valitsen jälkimmäisen.

 

Blogipostaus on tehty Novartiksen taloudellisella tuella.

 

Tarkistettu 15.2.2019

 

Updated: 20-02-2019