Muistilista

Vihdoin on se hetki: kauan odotettu lääkärin vastaanottoaika. Aikaa varatessa psori oireili pahemmin ja akuutti apu olisi ollut tarpeen, mutta akuuttiaikoja ei juuri silloin ollut vapaana. Ennen vastaanottoaikaa tilanne hieman eli ja psorille tyypillisesti oireet aaltoilivat. Lääkäripäivän aamuna tapahtuikin varsinainen ihme: iho voi poikkeuksellisen hyvin ja niveletkin olivat kohtuurauhalliset. Jäikö pitkään kaivattu apu saamatta, kun lääkäri ei nähnyt sitä kaikkein pahinta hetkeä omin silmin? 

Tilanne on itselleni varsin tuttu ja toistunut usein vuosien mittaan. Tuntui kuin vastaanottohuoneesta lääkärin huoneeseen kävellessä muisti olisi sopivasti nollaantunut ja minulla ei olisi mitään muistikuvaa siitä, mitä sille lääkärille nyt pitikään sanoa.

 Monta kertaa aloitin käyntini kertomalla, että kaikki on nyt ihan hyvin. Oli oikeastaan yhdentekevää mitä sanoin sen jälkeen ja millaisia vaikeuksia kuvailin aiemmin kohdanneeni. Olin asettanut sen yksittäisen paremman hetken ikään kuin normitilakseni lääkärin silmissä ja kaivattu apu jäi saamatta.

Reumapolin vastaanotolla täytetään ensin tietokoneella kysely, jossa kuvaillaan erilaisia oireita kuluneen viikon ajalta. Kutsun polille saa kerran vuodessa. Kulunut viikko ei siis anna täysin todellista kuvaa edellisen käynnin jälkeisistä tapahtumista eikä muutenkaan nivelpsorin kaltaisesta sairaudesta, jossa tyypillistä on oireiden aaltoilevuus.

Olenkin alkanut pitää oirepäiväkirjaa puhelimessani ja ottaa muistilistan lääkärikäynnille mukaan. Näin osaan antaa mahdollisimman realistisen kuvan todellisista oireistani, ei ainoastaan siitä hyvästä hetkestä tai viimeisen muutaman päivän ajalta.

Käytän tätä muistilistaa: Muistilista lääkärikäynnin tueksi. Pidän erityisesti siitä, että kyseinen lista muistuttaa kertomaan lääkärille myös sairauden vaikutuksesta arkeeni. Psori on paljon muutakin kuin läiskiä, joten on hyvä kertoa myös lääkärille oireista ja sairauden vaikutuksesta kokonaisvaltaisesti. Harva tulee ajatelleeksi, että nivelkipujen yhteydessä olisi tärkeää mainita iho- ja kynsioireistakin. Kyseinen lista muistuttaa siitäkin. On myös tärkeää kertoa lääkärille, mitä toivoo ja odottaa hoidoltaan. He eivät ole ajatuksenlukijoita, vaikka sitä usein toivoisimmekin.

 Viimeisin lääkärikäyntini sujui paremmin kuin monet käynnit vuosiin. Muistilistan ansiosta muistin kertoa kaiken, mitä pitikin. Oirepäiväkirja auttoi minua kuvailemaan todellista arkeani. Tuntui, että minut otettiin reumapolilla ensimmäistä kertaa tosissaan. Sain sekä välitöntä apua että myös jatkosuunnitelman siitä, miten hoidon kanssa edetään seuraavien kuukausien aikana. Asiat tuntuivat etenevän vauhdikkaammin ja mikä tärkeintä, minulla ei ollut käynnin jälkeen luulotautinen olo. Kenties juuri muistilista auttoi minua ilmaisemaan itseäni vakuuttavammin sen normaalin ”ihan hyvin mulla on mennyt” sijaan. 

 

 

Tarkistettu 7.5.2018

Updated: 16-05-2018