Lääkäriväsymystä

Viimeinen pari viikkoa on jälleen koetellut motivaatiota hoitaa oireitani. Näihin kahteen viikkoon on mahtunut 14 erilaista lääkärikäyntiä. Toisaalta tunnen kiitollisuutta siitä, että asioita tutkitaan ja hoidetaan. Toisaalta olen väsynyt. Pelkästään kalenterin ajan tasalla pitäminen kaikista käynneistä vaatii jo järjestelykykyjä. Onneksi koordinointi sujuu minulta luonnostaan.

Olen käynyt kaksi kertaa sairaalassa, reumapolilla. Ennen tuota kävin myös labroissa. Tapasin sekä hoitajan että reumalääkärin. Reumapolivastaanoton jälkeen olin todella turhautunut. Sairaalassa näytti olevan taas jokin säästökiintiö täytettävänä. Jo toista kertaa reumapolilla kyseenalaistettiin diagnoosini vaikeasta selkärankareumatyyppisestä nivelpsorista, koska magneettikuvissa ei näy mitään erikoista. Labroissa näkyy kyllä kohonneet tulehdusarvot. Tällä kertaa arvottiin, olisiko oireeni pelkällä fysioterapialla hoidettavissa ja voisinko siirtyä omalääkärin hoiviin.

Konsultoin tuon käynnin jälkeen jo minut ja oireeni tuntevaa fysioterapeuttia, joka totesi samantien, että käyn hänen luonaan ylläpitääkseni toimintakykyäni, en jotta hän voisi oireeni parantaa. Myöskään yksityisellä reumalääkärillä ei ollut diagnoosini suhteen epäilystäkään.

Välillä minua turhauttaa se, että kaikki reumalääkärit eivät tunne nivelpsoria kovinkaan hyvin. Sille on varsin tyypillistä, että se ei näy labroissa tai kuvantamalla. Oire ja kipu on silti todellinen. Toisille lääkäreille on vain todella tärkeää nähdä todisteita, potilaan sana ei riitä.

Kävin myös työterveydessä juttelemassa pahentuneista ihopsorin oireista päänahassani. Sain sieltä lähetteen ihotautilääkärille, jolle sain nopeasti ajan. Sain useita reseptejä ja hyviä vinkkejä, sekä ennen kaikkea mielenrauhaa: hiusten lähteminen psorilastujen mukana on yleistä ja hiukset kasvavat takaisin.

Muutama päivä sitten huomasin uuden oireen: vasemman korvan kuulo tuntui huononneen merkittävästi. Arvelin itse korvakäytävään vain kertyneen psoria ja kävin työterveyden hoitajalla pyytämässä korvahuuhtelua. Hän ei kuitenkaan nähnyt korvakäytävässä mitään huuhdeltavaa. Konsultoimme myös lääkäriä, joka näki parhaaksi lähettää minut korvalääkärille. Korvalääkäri totesi, että syyt kuulonalenemalleni ovat epäselvät ja että on 50% todennäköisyys sille, että se on pysyvä. Hän lähetti minut myös kuulotutkimukseen. Kuulotutkimuksen perusteella kuulen korkeiden äänien diskantit normaalia huonommin ja molemmat korvani kuulevat ne yhtä huonosti. Tähän epäiltiin olevan mahdollisesti perinnöllinen taipumus.

Itselleni tärkein käynti näiden parin viikon aikana on kuitenkin ollut juttuhetkeni psykologin kanssa. Hoitoväsymyksen ja oireiden syyn epävarmuuden kanssa kamppaillessa henkinen väsymys nostaa myös päätään. Sain hyvän neuvon keskittyä asioihin, joihin voin itse vaikuttaa. Terveyteeni liittyen on jossain määrin, itse asiassa paljonkin, asioita, joita voin tehdä. Voin pyrkiä jättämään aikaa levolle ja riittävän pitkälle unelle, syödä terveellisesti ja tehdä jotakin nivelystävällistä liikuntaa. En voi aina vaikuttaa kivun määrään, uusien oireiden ilmaantumiseen tai oireiden pahenemiseen. Voin silti vaikuttaa omaan suhtautumiseeni. Keskittymällä siihen, mitä voin tehdä, miettimättä liikaa sitä mitä en voi, pystyn säilyttämään elämässäni iloa ja tasapainoa.

 

Blogipostaus on tehty Novartiksen taloudellisella tuella.

Tarkistettu 26.11.2018

Updated: 26-11-2018