Kivun kahleissa

Yhtenä aamuna se taas vain tapahtui. Aaltomaisen sairauden aallonpohja tuli vastaan. Aamujäykkyys oli vain yhtenä aamuna kymmenen kertaa normaalia pahempaa. Päästyäni jotenkuten sängystä ylös, en saanut selkääni suoraksi. Käveleminen, istuminen, makaaminen, kaikki sattui. Olin yhteydessä lääkäriin varatakseni akuuttiaikaa. Tiesin, että tämä ei nyt ihan omin voimin ohi mene.

Selitin hoitajalle lyhyesti sairaushistoriani ja kerroin oireiden äkillisestä huononemisesta. Hän suositteli minulle olemaan vain esimiehen luvalla töistä pois muutaman päivän ajan. Kokemuksesta kuitenkin tiedän, että pelkkä töistä poissaoleminen ei tuskaa helpota, joten pyysin päästä lääkärin juttusille. ”No jos nyt todella koet tarvitsevasi sellaista, niin katsotaan” oli vastaus. Varmasti hyväntahtoinen sellainen, mutta kivun ollessa päällimmäinen tunteeni, jäin pyörittelemään sanoja ”jos” ja ”todella” ärtyneenä mielessäni.

Pääsin kuitenkin yleislääkärin vastaanotolle, joka osasi antaa minulle ensiapua oireisiini ja määräsi minulle loppuviikon lepoa. Sain myös lähetteen yksityiselle reumalääkärille. Yleislääkäri kehotti minua varaamaan ajan reumatologille jo samalle tai seuraavalle päivälle. Olin hieman huvittunut, sillä tiesin pitkällä kokemuksella, että jopa akuuttiajat menisivät parin viikon päähän. Onnistuinkin saamaan ensimmäisen vapaan ajan, tasan kahden viikon päähän. Varmistin myös reumapolin akuuttiajat, ja siellä ensimmäinen vapaa aika olisi mennyt lokakuulle. Kovin akuutista hoidosta en nivelpsorini kanssa ole päässyt koskaan nauttimaan. Ehkä tällaista kroonista pitkäaikaissairautta ei pidetä kovin kiireellisenä, vaikka se voikin huonoimpana kautenaan viedä ihmiseltä jopa liikkumiskyvyn.

Sairausloman vuoksi jouduin perumaan toisen, ei niin kiireellisen lääkäriajan. Soitin toiseen paikkaan toiselle hoitajalle, joka närkästyi selvästi. ”Mikähän aika neidille sitten oikein sopisi suvaita saapua paikalle?” kuului luurin toisesta päästä näsäviisaaseen sävyyn. Ärsyynnyin kyseenalaistamisesta, mutta maltoin kuitenkin mieleni ja esitin asiani asiallisesti loppuun.

Kovaa kipua kokiessa tuntuu joskus äärimmäisen epäreilulta, että sitä kyseenalaistetaan, vaikka edes pienessä määrin. Yritän kuitenkin niellä mielipahani ja ajatella, että jollain toisellakin voi olla huono päivä tai että hän ei vain tiedä, miltä ne sanat tuntuvat siitä, joka ei tilanteelleen mitään mahda.

Levätessäni koirat sylissäni pystyn työntämään kielteiset ajatukset pois. On ihan mahdotonta olla ärtynyt mistään, kun pienet nappisilmät katsovat minua. Rakkaus sulattaa katkeruuden siemenet nopeasti pois.

Enhän minä todellakaan tälle sairaudelleni mitään voi. Koskaan en tiedä, onko seuraava aamu hyvä vai huono. Eilinen saattaa olla hyvä päivä, huominen jo tuskaa täynnä. Voin vain haaveilla, että päiviä, jolloin kipu kahlitsee minut, olisi mahdollisimman vähän.

 

Blogipostaus on tehty Novartiksen taloudellisella tuella.

Tarkistettu 4.9.2018

 

Updated: 06-09-2018