Kesä ja tuijottajat tulee

Huomaan minua vastapäätä istuvan henkilön katseen viipyilevän moneen otteeseen hilseilevässä hiusrajassani. Tuijotus tuntuu inhottavalta. Yritän jutella tuijottajan kanssa saamatta kuitenkaan katsekontaktia. Mietin, mahdanko tulla edes kuulluksi vai veikö psori kaiken huomion. Mieleni tekisi sanoa, että hei mun silmät ois muutaman sentin alempana ja että ois kiva jos keskittyisit. En sitten kuitenkaan saa sanotuksi. Jatkan asiani kertomista ja samalla melkein kuulen, miten itsetuntoni alkaa ropista lattialle. 

Tapaamisemme jälkeen menen vessaan katsomaan peilistä, että onko se psori tosiaan taas niin pahana, että sitä piti oikein tunti tuijottaa. Peilin edessä tsemppaan itseäni ja muistutan itselleni, että en ole yhtä kuin psori. Näkykööt ja tuijottakoot, en välitä! Ja silti taas seuraavan tuijotuksen kohdalle osuessa huomaan kuitenkin välittäväni. Ainakin ihan vähän. Sekin on liikaa. 

On taas se aika vuodesta, kun psoriaatikot miettii, voiko 25 asteen helteellä kulkea shortseissa ja t-paidassa, vai pitääkö pistää pitkähihaiset ja -lahkeiset ja uhmata lämpöhalvausta. Järki sanoisi, että tietenkin kaikki on kesällä oikeutettuja kesävaatteisiin, mutta lukuisat tuijottajat ja ikävästi kommentoineet ovat aiheuttaneet sen, että toiset eivät vain yksinkertaisesti kestä enää yhtäkään ivallista kommenttia tai pitkään viipyvää katsetta. Kotoa poistuminen tuntuu vaikealta, kun siellä ne katseet taas odottaa turvallisen kotioven ulkopuolella. Tunnistan tuon tunteen, vaikka en enää annakaan psorin vaikuttaa asuvalintoihini. 

Tuijottaminen johtuu usein tietämättömyydestä. Ihmetellään, mikä "rutto" tuolla on ja ”iik, ei kai se vain tartuta sitä meihin muihin”. Mutta ei tarvitse olla yhtään huolissaan, psori ei tartu. 

Omalla kohdalla pisimmät tuijotukset tulee tutuilta. Niiltä, jotka kyllä varmasti tietää, mikä siinä iholla on. Heille minun on kaikista vaikein sanoa, että tuijotus sattuu. Joskus jopa enemmän kuin psori. 

Kun seuraavan kerran tunnet tarvetta katsoa ja katsoa vielä toisenkin kerran ihmetelläksesi toisen näkyvää sairautta, pysähdy hetkeksi. Sulje silmäsi ja kuvittele itsellesi inhottava ihosairaus. Punaisia, hilseileviä läiskiä siellä missä ne kaikille näkyy. Ja sielläkin, mihin silmät eivät näe. Ajattele sitten, mitä sinulta vaatisi, että rohkenisit antaa sen näkyä. Uskaltaisitko tehdä niin? Uskaltaisitko, jos joka toinen vastaantulija katsoisi sinua pitkään ja lähes päivittäin joku kommentoisi asiaa myös ääneen? Ole yksi niistä, joka ei tuijota. Teet sillä meidän psoriaatikkojen elämästä niin paljon helpompaa. 

Ja sinulle psorivertainen: Älä suotta tukehduta itseäsi helteellä pitkähihaisilla. Koitetaan yhdessä olla välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat. Kun kohtaat jonkun toisen, joka sairastaa näkyvää sairautta, tiedät miten toimia empaattisesti, nähdä ohi sairauden ja ottaa toisen tunteet huomioon. Psori ei tartu, mutta empatia tarttuu! 

 

 

Tarkistettu 16.5.2018

Updated: 25-05-2018