Kaunis ihminen

Sinä aamuna minua masensi. Seisoin eteisen peilin edessä ja näin psorilaikut kasvoillani, suolistosairauden reippaasti turvottaman vatsan ja rannetuet molemmissa käsissäni. Minun oli todella vaikeaa tsempata itseäni ajattelemaan, että millään näistä ei ole suurta merkitystä kokonaiskuvan kannalta. Katsoin vain yhdestä oireista toiseen ja halusin itkeä. Tuntui, etten halua lähteä kotoa ulos.

Radio soi taustalla. En keskittynyt kuuntelemaan sitä, se oli vain rikkomassa hiljaisuutta. Yhtäkkiä alkaneen itkuni keskellä kuulin kuitenkin lauseet:

Älä katso inhoten peiliin

Sieltä katsoo kyllä kaunis ihminen.

Keskityn aina musiikissa lyriikoihin. Ne voivat koskettaa joskus syvältäkin. Nuo yhdeksän sanaa saivat minut lopettamaan itkemisen. Sain asetettua asiat mittasuhteisiin ja ymmärsin, että pari laikkua kasvoilla tai kipeät ranteet eivät ole syy tuntea itseinhoa. Edes loppupuolen raskautta muistuttava ilmapallovatsa ei ollut syy inhota itseäni. Olin tehnyt parhaani kaikkien oireideni eteen.

Minulle on ollut aina psorin kanssa vaikeaa nähdä oireiden yli siihen ihmiseen, joka olen. Joskus onnistun siinä hyvin, mutta oireiden pahentuessa löydän joka kerta itseni peilin edestä miettimässä, mitä muut ajattelevat, tai mikä vielä pahempaa, ajattelemassa itsestäni liian vähän. Tuntuu tyhmältä ajatella itsestään niin, sillä en koskaan ajattelisi toisista ihmisistä yhtä kriittisesti.

Saman päivän iltana kävin arboretumissa, jossa on kaunis kokoelma erilaisia ruusuja. Katsoin isoa punaista ruusua ja mietin, miten kaunis se on piikeistään huolimatta. Ehkä minäkin olen.

Blogipostaus on tehty Novartiksen taloudellisella tuella.

 

Tarkistettu 16.8.2019

Updated: 27-08-2019