Ilma sattuu naamaan - ja koko kehoon

Jos minun olisi pakko valita mieluisin aika talvesta, se olisi se, kun pakkanen kirii korkealle ja maa on valkoisenaan lumesta. Silloin luonto on kaunis, pakko myöntää. Harmi vain, etten juurikaan pääse siitä nauttimaan.

Nivelpsori ja talvi eivät minun kohdallani sovi lainkaan yhteen. Nivelissäni tuntuu jatkuva kolotus ja palelen koko ajan. Ruumiinlämpöni heittelee alilämmöstä pieneen lämpöilyyn. Kotona käperryn kahden lämpimän peiton alle villasukat jalassa ja fleecepaita päällä. Saan aina viereeni kaupan päälle kaksi "kuumavesipulloa", kun toinen koiristani asettuu kainalooni ja toinen painautuu kylkeäni vasten.

Olen aina ollut vilukissa, mutta erityisesti tänä talvena olen huomannut arvostavani lämpöä ennen kaikkea. Hankin pitkän villatakin, kiedon kaulani ympärille paksuja huiveja, laitan pipon päähän ja lämpimät hanskat käteen. Olen varmaan tullut siihen ikään, jossa mukavuus menee kaiken muun edelle ja haluan pitää kipeät niveleni mahdollisimman lämpiminä.

Pakkanen kuivaa ihoani entisestään ja vitsailen, että kotona maa on yhtä valkoinen kuin ulkona. Psorini tuntuu unohtaneen muodostaa paksua karstaa ja keskittyy sen sijaan kuivattamaan ihoani kauttaaltaan. Rasvaan koko ihoni kahdesti päivässä ja tuntuu, että se ei riitä mihinkään. Onneksi psoriin tarkoitettua rasvaa myydään isoissa pumppupulloissa.

Huomaan muiden nauttivan talviurheilulajeista ja muistelen aikaa, kun itse vielä laskettelin ja luistelin. Sittemmin liikuntani on muuttunut nivelystävällisempään suuntaan, mutta on silti aina ihanaa nähdä omenanpunaisia poskipäitä muilla. Se on sitä, kun pakkanen puraisee ja ilma sattuu naamaan.

Ilma on kaunis ja kaivan kameran esiin. Ikuistan jälleen palan kauneutta kameran muistiin. Voin palata koska tahansa kauneimpien otosten pariin ilman sattuessa liikaa.

 

Blogipostaus on tehty Novartiksen taloudellisella tuella.

 

Tarkistettu 29.1.2019

Updated: 06-02-2019