Tyttö korkokengissään

Nivelpsori luikerteli tiensä molempiin polviini ollessani 13-vuotias. Juoksemisesta tuli mahdotonta, usein kävelykin oli kivuliasta. Kipu tuntui siltä kuin polviini olisi tungettu veistä polven molemmilta puolilta. Liikuntaharrastukset jäivät. Kenkien shoppailusta tuli hankalaa. Olen ostanut kymmeniä kenkäpareja vain todetakseni, että ne eivät sovi psorin kuluttamille nivelille ja myynyt niitä sitten pilkkahintaan eteenpäin. Pikkutyttönä haaveilin korkokengistä. Aikuisuuden kynnyksellä alistuin ajatukselle siitä, että korkokengät eivät koskaan olisi osa naiseuttani.

Eräänkin kerran olin kaunistautunut juhlia varten. Minulla oli hienot uudet kengät ja nätti mekko. Perille päästyäni juhlariemu kuitenkin väistyi. Jokainen askel teki kipeää. Jouduinkin poistumaan kotiin itku kurkussa. Sen jälkeen en ole unohtanut kantaa ballerinoja mukana kaiken varalta.

Kunnes silmiini osui kuva kengistä, jotka olivat kuin karkit. Ihastuin niihin saman tien ja jokin sai minut klikkaamaan ”Lisää ostoskoriin”. Kun kengät sitten saapuivat, kokeilin niitä heti innoissani. Kävelin niillä yhden illan kotona enkä tuntenut lainkaan kipua. Koekäytin niitä kotona vielä toisenkin illan ja jälleen totesin, että korkeista koroistaan huolimatta ne olivat aivan kuin unelmat jalassa.



Tunnettu tosiasia on, että kengät tekevät naisen onnelliseksi. Mutta en usko monienkaan kenkien tehneen niin onnelliseksi kuin minä olin tepastellessani ensimmäistä kertaa elämässäni kunnon koroilla tuntematta kipua. Samalla tein varmasti alakerrankin asukkaan tosi onnelliseksi - kip kop!

Nuo kengät merkitsevät minulle enemmän kuin kauneutta. Ne antavat minulle toivoa paremmasta. Ne jalassa voin leikkiä olevani terve. Voin sujauttaa ne jalkaani ja unohtaa hetkeksi tuskan. Vihdoin saan tuntea olevani Tavallinen Nainen.

Tarkistettu 6.10.2014

Updated: 20-03-2015