Tarve tuelle

Nivelpsoriaatikko tarvitsee tukea, sekä kirjaimellista että henkistä. Sain ensimmäisen rannetukeni kaksi vuotta sitten. Se oli minulla lainassa apuvälineklinikalta. Se oli vanhahtavan beigen värinen ja erottui vaatteistani varmaan kilometrien päähän. En tuntenut olevani sinut tuon tuen kanssa. Laina-ajan päätyttyä päätin hankkia oman reumarannetuen. Se on mukava kädessä ja väriltään musta. Tuo tuki on minulla käytössä päivittäin. Sen avulla pystyn suoriutumaan tietokoneella tehtävästä työstäni täysin kivuitta.

 

Pärjäsin melkein kaksi vuotta pelkästään tuon mustan rannetuen avulla. Nykyään joudun pitämään oikeassa kädessäni tukea myös öisin. Yötuki on päivätukea pidempi ja pehmeämpi ja se hengittää paremmin.

Rannetukien lisäksi käytössäni on polvi-, ranne- ja niskalämmittimiä, sekä joitakin apuvälineitä selvitäkseni yksinkertaisista askareista.

Eiväthän nuo erityisen kauniita ole. Mutta oma asenne on se mikä ratkaisee. Osa ei pidä tarvitsemiaan tukia, koska ne ovat rumia. Minä en mieti enää muiden mielipiteitä. Kannan tukeni niin ylpeänä, että tuttuni ovatkin nimittäneet sen ”asennerannekkeeksi”.

Kirjaimelliset tuet ja lämmittimet eivät yksistään riitä. Henkinen tuki on myös tärkeää.

Kumpaakin tarvitaan. Apuvälineiden antama tuki auttaa minua selviämään päivittäisistä toimista. Mutta ystävien tuki on se, joka auttaa minua jaksamaan ja pitämään kiinni positiivisista ajatuksista. Omalla kohdallani se on noussut arvoon arvaamattomaan. On päiviä, kun kivut vetävät mielen matalaksi ja silloin se, että ystävä muistuttaa toivoa olevan olemassa, on äärimmäisen arvokasta.

Toivon, ettei kenenkään tarvitse selvitä kipuineen yksin. Apuvälineitä on tarjolla joka lähtöön, mutta niitäkin hankalampaa voi olla löytää se ihminen, joka jaksaa kuunnella, se joka ymmärtää ja joka antaa voimaa, silloin kun sitä itsellä ei enää ole. Jos sinä olet kipuihmisen ystävä, oletko se jota hän voi sanoa tuekseen?

Tarkistettu 11.12.2014

Updated: 27-10-2015