Syksyn lapsi

Syksyssä vain on sitä jotakin. Olen syntynyt syksyllä ja jotenkin lapsesta saakka ajatellut olevani voimakkaasti syksyihminen. Jokin niissä kirpeissä tuulissa saa minut tuntemaan itseni energiseksi. Nautin siitä, että saa pukea enemmän päälle, käyttää saappaita ja huiveja. Ja vaikka osa syksystä onkin vetistä ja luonto riisutun näköistä, siinä on silti myös ne väririkkaat hetkensä.

Aiemmin minusta tuntui, että psori estää minua nauttimasta syksystä täysin siemauksin. Kosteat kelit saavat päänahan ja korvat oireilemaan rajummin. Kosteus saa niveleni särkemään. Mutta tänä syksynä minusta on tuntunut, että vuodenajasta nauttiminen on myös asennekysymys.

Eihän psori minua rauhaan jätä minään muunakaan vuodenaikana. Talvessa ja keväässäkin on omat haasteensa. Vaikka kuinka psorittaisi, voin silti ottaa kuvia syksyn väriloistosta. Voin laittaa tummempaa huulipunaa ja pukea koirani mätsääviin villaneuleisiin. Voin polttaa kotona kynttilöitä ja juoda höyryävän lämmintä teetä. Tehdä kaikkea sitä, mistä ennenkin syksyssä nautin. Keskittyen siihen, mitä voin, ei siihen mitä en ehkä juuri tänään voi tehdä. Huomenna on päivä uusi, kuka tietää, jos silloin pystyn siihenkin, mikä tänään oli vaikeaa. Onhan kuitenkin syksy, se aika vuodesta, kun voi vetää keuhkot täyteen raitista, kirpeää ilmaa ja tuntea virkistyvänsä.

 

 

Tarkistettu 24.10.2017

Updated: 25-10-2017