Reumapolilla

Reumasairauksien poliklinikka. Pitkästä aikaa täällä taas. Jotenkin tämän poliklinikan ovella todellisuus aina iskee tajuntaani. Olen 30-vuotias reumasairas ja olen sairastanut reumasairauttani, nivelpsoria, lapsesta saakka.

Olen jännittänyt tätä vastaanottoa pitkään. Mielessäni pyörivät kysymykset: Uskooko lääkäri minua? Ottaako hän kertomani tosissaan? Kumoaako hän toisen lääkärin lausunnot? Saanko vihdoin apua?

Pyöritin mielessäni kaikkea, mitä minun piti muistaa sanoa. On tärkeää antaa mahdollisimman kokonaisvaltainen kuva, sillä reumapolin vastaanotolle pääsee vain kerran-kaksi vuodessa.

Odotushuoneessa istuessani reumahoitaja käveli ohi, tervehtien minua kuin vanhaa tuttua. Olemme tavanneet ehkä kahdesti ja edellisestä kerrasta oli jo pari vuotta aikaa. Minusta tuntui, että hänen täytyy todella keskittyä jokaiseen tapaamansa potilaaseen, jos hän kykenee muistamaan heidät pitkän tauonkin jälkeen. Lääkärin vastaanoton jälkeen jutellessani reumahoitajan kanssa hän sanoi minun jääneen hänen mieleensä nuorena ja ja urheana naisena, joka hymyili jopa uuden ja pelottavan edessä. Nuo sanat lämmittivät sydäntäni.

Reumalääkärin vastaanotolla tehtiin samat tutkimukset kuin aina ennenkin. Lääkäri pyysi koskettamaan sormilla lattiaa ja mittaili samalla, paljonko selkäni taipuu. Selkärankani on niin jäykkä, että sormeni eivät osu lähellekään lattiaa. Sitten hän pyysi minua menemään selin makuulle. Hän käänteli ja väänteli käsiäni ja jalkojani. Tarkisti nivelieni liikkuvuutta. Sitten pyysi minua siirtymään makuulle. Pieni paniikki hiipi niskaani. Miten pystyisin kääntymään kapealla potilaspedillä jäykän selän ja tulehtuneen ranteen kanssa? Onnistuin siinä kuitenkin. Lääkärin jatkaessa tutkimuksia, kipu oli mieletöntä. Niveleni ja jänteeni ovat niin paineluarkoja, että välillä ähisin ääneen hänen koskettaessaan niitä.

Lopuksi lääkäri selitti minulle havaintojaan. Hän antoi minulle lähetteen selän magneettikuvaukseen ja fysioterapiaan. Hän sanoi, että fysioterapeutin kutsu tulisi ehkä kuukauden päähän. Magneettikuvaan odotin edellisellä kerralla kolmisen kuukautta. Lääkityksen osalta sovimme, että odotetaan magneettikuvien tuloksia ennen kuin lääkitystäni jatketaan. Aloitamme uuden lääkkeen kokeilun ja mieleeni pilkahti toivo siitä, että jos jaksan odottaa vielä seuraavat kuukaudet, niin kenties sitten saan edes hieman helpotusta.

Vastaanotolta lähdettyäni hymyilin kuin Naantalin aurinko. Minua oli kuunneltu ja uskottu. Minut otettiin tosissaan ja tutkimukset vahvistivat kertomaani. Lääkäri tuntui olevan määrätietoinen sen suhteen, että minulle etsitään paras mahdollinen apukeino. Ja hoitaja vakuutti olevansa tukenani. Olin vastaanoton jäljiltä väsynyt ja kaikkeni antanut, mutta en kuitenkaan toivoton.

 

 

 Tarkistettu 10.3.2017

Updated: 20-03-2017