Onnea on

Onnellisuus ja krooninen kipu eivät ehkä kuulosta yhteensopivalta parilta. Tuskin kovin moni on varsinaisesti iloinen psorista, nivelpsorista tai muusta loppuelämän sairauskaverista. On koominen ajatus, että sairastuminen itsessään tekisi ketään onnelliseksi.

Pohjimmiltaan onnellisuudessa ei ole kyse elämän olosuhteista. Olosuhteet ja elämäntilanteet vaihtelevat rajustikin. Silti niissä voi kokea jonkintasoista onnellisuutta. Ilo syntyy pienistä, päivittäisistä hetkistä. Itselleni se syntyy siitä, kun aurinko pilkistää pilvien takaa. Kun on vähän helpompi päivä oireiden osalta. Kun heti herättyäni kaksi söpöä chihuahuaa tapittaa minua. Kun kotiin tultuani koirien hännät heiluvat innostuksesta. Kun saan illalla käpertyä sohvan kulmaan molemmat koirat sylissäni. Kun ystävä muistaa minua viestillä. Kun pääsen valmiiseen ruokapöytään. Kun saan huomaavaisen lahjan. Kun kuulen aaltojen liplattavan laituria vasten.

Todella moni onnen tunne liittyy elämässäni koiriini, rakkaisiin tassuterapeutteihini. Koirilleni olen rakas, vaikka psorini näkyisi iholta ja vaikka olisin kipuisampi ja väsyneempi.

Onnellisuus kroonisen kivun keskellä vaatii minulta sitä, että keskityn etsimään jotain hyvää jokaisesta päivästä. Niistä arjen pienistä hetkistä. Joskus se ei vaadi edes keskittymistä. Joskus taas tuntuu, että kaikki kaatuu niskaan. Silloinkin viimeistään koirieni söpöys saa minut muistamaan, että ainakin yksi asia on hyvin. Oikeastaan aika monikin, kun pysähtyy tarkemmin ajattelemaan. Kun muistaa olla kiitollinen pienistä asioista, on helpompaa olla isosti onnellinen.

 

 

Tarkistettu 9.2.2017

Updated: 17-02-2017