Omalla vastuulla

Perfektionisti. Ylitunnollinen. Kykenemätön sanomaan ei ilman tunnontuskia. Krooninen stressaaja. Omien tarpeiden vähättelijä. Miellyttäjä.

Ei kovin mairitteleva lista, mutta that’s me. Onko tuon jälkeen mikään ihmekään, että olen sairastunut sressin laukaisemiin sairauksiin, kuten psoriin? Enemmän ihmettelisin, jos tuollainen lista ei missään kohtaa heijastuisi omaan jaksamiseen ja vointiin.

Meitä perfektionisteja on aika paljon. Joissakin asioissa on toki hyvä olla tunnollinen, auttavainen, kantaa huolta ja asettaa muiden hyvinvointi etusijalle. Mutta ääripäähän meneminen näissä asioissa on se, mikä tekee niistä ei-niin-toivottavan piirteen itsessäni.

Onneksi voin kuitenkin opetella olemaan vaatimatta täydellisyyttä itseltäni. Olen siinä yksityiselämän puolella jo aika kivasti onnistunutkin. Maailmani ei luhistu, vaikka pyykit odottaisivat hetken kaappiin laskostamista, jos en juuri tänään jaksakaan imuroida tai jos ihan kaikki tavarat eivät olekaan omalla paikallaan. Olen oppinut arvostamaan kotona aikaa, jolloin vain lepään, rauhoitun ja tietenkin rapsutan koiria. Lauantai ei enää olekaan yhtä kuin siivouspäivä. Se on vapaapäivä. Silloin saa nukkua pitkään ja hengittää rauhassa ilman aikatauluja. Se on minun ja koirieni laatuaikaa yhdessä. Työelämän puolella sen sijaan on vielä opettelemista, mutta onneksi en ole senkään asian kanssa yksin.

Olen parhaillaan mukana pari kuukautta kestävässä hyvinvointivalmennuksessa, jonka työnantajani järjestää. Rintaani teipattiin mittauslaite kolmeksi päiväksi mittaamaan sykettäni. Tulosten pitäisi kertoa siitä, millainen stressitasoni on, palaudunko unessa jne. Odotan mielenkiinnolla tuloksia. Toivon saavani tästä valmennuksesta työkaluja oman hyvinvointini parantamiseen.

Hyvinvointini on omalla vastuullani. Kuka muukaan siitä huolehtii, jos en minä itse?

 

 

Tarkistettu 1.12.2017

Updated: 07-12-2017