Ole itsellesi armollinen

Jokainen meistä on joskus uupunut elämän murheiden ja taakkojen alla. Jokaista joskus väsyttää. Sitten nukutaan päiväunet ja jaksetaan taas jatkaa elämää.

Autoimmuunisairauksissa kipu, pahoinvointi, voimattomuuden tunteet ja fyysiset rajoitteet ovat osa jokapäiväistä elämää. Olo on kuin kuivalla rätillä, jota vielä puristetaan lisää, vaikka mitään annettavaa ei enää ole, ei pisaraakaan.

Nukunpa miten pitkään tahansa, en koskaan tunne oloani levänneeksi. Olen jatkuvasti uupunut. Päivällä taistelen pysyäkseni hereillä. Yöllä taistelen saadakseni nukuttua. En ole vuosikausiin nukkunut kahdeksaa tuntia putkeen. Saati edes kahta tuntia. Energiani ja henkiset voimavarani kuluvat, vaikken tekisi mitään. En enää muista miltä tuntuu, kun ei tunne olevansa väsynyt.

Olen välillä niin uupunut, että joudun lepäämään jopa suihkussa käynnin jälkeen. Käveleminen on yksinkertainen asia, mutta silti välillä niin vaikeaa. Pelkkä roskien vienti on minulle urakka. Joskus en jaksa heti vastata ystävältä tulleeseen viestiin, koska tiedän että se johtaisi keskusteluun, eikä minulla sillä hetkellä ole energiaa edes siihen. Jos edellisenä päivänä on jaksanut tehdä jotakin erikoista, seuraava päivä menee taatusti petinpohjalla.


Joskus pitäisi vaan antaa itselleen armoa. Kun pesen pyykkiä, vaikka minun kuuluisi levätä, menetän osan seuraavan päivän voimista. Kun imuroin, vaikka minun pitäisi vain olla, menetän energiaa, jota olisin tarvinnut vielä tänään tai kenties huomenna päästäkseni sängystä ylös.

Tänään minä olen itselleni armollinen. Päiväunet eivät ehkä auta minua, mutta nappaan koiran kainaloon ja nukun silti. Villakoirat eivät karkaa nurkista mihinkään. Kun lepään, minun pitää muistuttaa itseäni, että en ole laiska, en tuhlaa päivää tekemättä mitään. Teen juuri sitä mitä minun kuuluukin. Annan itselleni aikaa elpyä.

 

 

 

Tarkistettu 21.1.2015

Updated: 22-09-2015