Odotushuoneessa

Kello etenee. Aikani olisi ollut jo puoli tuntia sitten. Hoitaja kurkistaa odotushuoneeseen ja kuiskaa: “Pieni hetki vielä.”

Sama toistuu lähes jokaisella lääkärikäynnilläni. Odotan muutamia minuutteja tai pahimmillaan kymmeniä minuutteja myöhässä olevaa lääkäriä. Ei se tietenkään lääkärin syytä ole. Vältän hermostumisen, kun mietin, että jollain toisella potilaalla on voinut olla ennakoitua pahempi tilanne tai minua suurempi hätä.

Olen silti usein odotushuoneessa kesken oman työpäiväni. Korvaan menetettyä työaikaa sitten toisena hetkenä. Omat suunnitelmat menevät mönkään ja kivan vapaa-ajan sijasta vietinkin päivän vapaahetket sairaalan odotusaulassa. Ei ihan unelmatilanne sekään.

Eihän se juurikaan häiritsisi, jos tämä osuisi kohdalle vaikkapa puolen vuoden välein. Mutta viimeisen kuukauden aikana minulla oli näitä käyntejä yli 10. Siinä alkaa odottelun määrä äkkiä kertaantumaan. Aika vähissä on kyllä vapaa-ajan aktiviteetit olleetkin. Sen sijaan sairaalan remontin tuloksia olen saanut ihailla moneen otteeseen.

En oikein edes mahda tälle turhalle odottelulle mitään. Terveys on sen verran tärkeä asia, että sitä pitää hoitaa. Oli lääkäri myöhässä tai ei. Oli minulla aikaa siihen tai ei. Ehkä seuraavalla kerralla aikataulut ovat pitäneet ja pääsen ajallaan sisään.

 

 

Tarkistettu 2.6.2017

Updated: 09-06-2017