Odottelua

Olen odottanut lääkäriaikaa pahimmillaan yli puoli vuotta. Olen istunut odotushuoneessa elämästäni tuntikausia odottaen myöhässä olevia lääkäreitä. Olen odottanut lääkkeen hoitovastetta kuukausia.

Kärsimättömän ihmisen kärsivällisyys on ollut moneen otteeseen koetuksella. Lukemattomia kertoja odotellessani olen miettinyt, milloin minun ajastani tuli niin arvotonta.

Välillä on vaikeaa pysyä rauhallisena, kun odottaa tutkimustuloksia tai toivoo apua pitkittyneisiin oireisiin. Paniikki astuu helposti kuvaan mukaan. Mieli miettii herkästi pahimpia mahdollisia vaihtoehtoja, vaikka kuinka koittaisi ajatella, että ei tässä mitään, murehdin sitten vasta, jos jotain uutta tulee.

Parhaillaan taas odottelen. Ensin aikaa omalääkärille saadakseni lähetteen erikoislääkärille, sitten vapaata aikaa erikoislääkärille ja sitä rataa. Sairastaessa aina saa odottaa jotain ja joskus siihen vain kyllästyy. Lyö hetkeksi hanskat tiskiin eikä varaakaan lääkäriaikaa, vaikka pitäisi. Mutta kun ei vaan jaksa aloittaa sitä odottelun rumbaa taas alusta. Sitten ennen pitkää myöntää itselleen, että se on vain pakko tehdä, vaikka ei jaksaisi ja haluaisikaan. Ja niin sitä pääsee taas oravanpyörään toivoen, että joskus vielä tulisi päivä, kun kaikki asiat hoituisivat yhdellä käynnillä.

Kaikesta odottelusta huolimatta, tai ehkä juuri sen ansiosta, olen oppinut pikkuhiljaa, että asiat kyllä etenevät, vaikka eivät ehkä haluamallani tavalla tai siinä järjestyksessä kuin toivoisin. Pitää vaan kaivaa sisältään se voima – ja ennen kaikkea kärsivällisyys – että malttaa odottaa. Usko pois, se ei ole helppoa!

 

Tarkistettu 5.9.2016

Updated: 06-09-2016