Naurua Talvipuutarhassa

Olin hiljattain Reumaliiton kuvauksissa Talvipuutarhassa. Tarkoituksena oli kuvata reumaatikkoja Reumaliiton nettisivuille ja muihin materiaaleihin. Menin mukaan, sillä sairastan nivelpsoria ja selkärankareumaa. Meitä reumaatikkoja oli siellä alle kouluikäisistä eläkeikäisiin. Kuvaajaksi saapui ammattilainen Italiasta saakka. Lopputuloksesta en vielä tiedä, mutta ainakin meillä oli hauskaa.

Eksoottisten ja värikkäiden kasvien keskellä olisi voinut kuvitella, että ne olisivat kauneudellaan vanginneet huomioni. Silti kasvien loisto jäi kakkoseksi sille värikkäiden persoonien joukolle, jonka tapasin tuona päivänä.

Ajatus suomalaisista kameran edessä kuulostaa helposti jäykältä pönöttämiseltä. Tämä kuvauspäivä oli kaukana siinä. Ryhmäkuvien aikana nauroimme mahat kipeiksi.

Osallistumalla kuvauksiin ylitin kunnolla itseni. Yleensä viihdyn enemmän linssin toisella puolella. Nyt ei kuitenkaan ollut paineita kuvien onnistumisesta, sillä tarkoituksena oli vain saada kuvia aidoista, reumaa sairastavista ihmisistä. Yhdestäkään meistä ei reumaa nähnyt päältä päin.

Jos kuvailisin päivää yhdellä sanalla, se olisi nauru. Mikä siinä onkin, että kipukroonikot ovat iloisimpia ja nauravaisimpia ihmisiä, joita tunnen. Ehkä kaiken kivun keskellä olemme oppineet ottamaan täysillä ilon irti hyvistä hetkistä.

Päivä oli kaiken kaikkiaan todella ihana ja voimaannuttava. Vaikka seuraavana päivänä kivut vetivät sängyn pohjalle, niin mieli oli aurinkoinen. Olin saanut vertaistuesta voimaa jaksaa jälleen. Eri ikäisten hymyilevien kasvojen näkeminen antoi minulle uskoa siihen, että minäkin pärjään reumani kanssa.

 

 

Tarkistettu 12.12.2016

Updated: 20-12-2016