Luovu, mutta älä luovuta

Diagnoosin hetkellä moni taistelee pitääkseen elämänsä juuri sellaisena kuin se on ollut tähänkin saakka. Mistään ei tietenkään halua luopua. Ei halua edes ajatella mahdollisuutta, että työ ja harrastukset menisivät kokonaan uusiksi. Se on ihan normaalia. Itsekin ajattelin aluksi niin. En myöntänyt edes itselleni, että muutoksia on pakko tehdä. Petin itseäni ajatellen, että popsin muutaman lääkkeen ja elämä jatkuu kuten ennenkin.

Aika äkkiä huomasin kuitenkin, että olin saanut kaverikseni sellaisen sairauden, joka vaikuttaa elämääni mitä suuremmassa määrin. Olen kuitenkin vielä onnekas. Tiedän monia, joiden sairaus on johtanut eläkkeeseen. Itse pystyn vielä olemaan työelämässä mukana. Alaakaan en ole joutunut vaihtamaan. Moni joutuu vaihtamaan fyysisen työn vähemmän fyysiseen. Minä olen aina ollut toimistorotta, ja sellaisena pysynkin, niin kauan kuin mahdollista.

Harrastukset sen sijaan menivät kaikki uusiksi. Kaipaan välillä asioita, joita en voi enää tehdä. Pianonsoitto on yksi niistä asioista. Kaipaan myös käsin kirjoittamista. Kirjoitin ennen aktiivisesti tarinoita, runoja, kirjeitä. Nyt kirjoittamiseni rajoittuu allekirjoituksiin kaupan kassalla. Oikea käteni on nivelpsorin edetessä menettänyt ison osan toimintakyvystään.

En ole koskaan ollut urheilijatyyppiä, mutta minulla oli kyllä tapana harrastaa liikuntaa viikoittain: tennistä, sulkkista, sählyä, lentopalloa. Keilaaminenkin oli minusta aina todella kivaa. Yksi kerrallaan olen joutunut luopumaan näistäkin. Esteeksi on muodostunut joko käteni tai polveni.

Olen aina rakastanut uimista ja se voisi tehdä hyvää nivelilleni. Mineraalivesialtaasta olen huomannut olevan apua. Siellä uiminen rauhoittaa ihon oireita ja on samalla sopivaa liikuntaa. Mutta tavallisten uimahallien kloorivesi saa ihopsorini lehahtamaan. Kylpylöissä voisin käydä useamminkin, mutta sitä ei taas lompakko meinaa kestää.

Onneksi elämä ei ole pelkkää luopumista. Olen aloittanut myös uusia harrastuksia, muun muassa valokuvauksen ja bloggaamisen. Aina mahdollisuuden tullen menen sinne mineraalivesialtaaseen uimaan. Koitan kävellä enemmän kuin ennen. Etsin edelleen minulle sopivaa liikunnallista harrastusta, mutta uskon, että kun saan apua tällä hetkellä pahasti riehuviin oireisiini, voin jälleen kokeilla jotakin mielekästä

Olen pakon edessä luopunut joistakin asioista, mutta en ole menettänyt toivoa ja lakannut etsimästä uutta tilalle. Uusi mottoni harrastusten suhteen onkin: Kun kaikki sattuu, tee sitä mikä sattuu vähiten.

 Tarkistettu 24.2.2015

Updated: 22-09-2015