Laatua elämään

Elämänlaatu. Sitähän kaikki tavoittelevat. Hyvää elämää. Joskus elämänlaatuun vaikuttavat asiat, joille ei itse mahda yhtään mitään.

Psorioppaat kertovat vaikean psorin ja vaikean nivelpsorin vaikuttavan heikentävästi elämänlaatuun. Huomattu on. Se vaikuttaa jokapäiväiseen elämään, tunteisiin, mielialaan, sosiaalisiin suhteisiin, työhön, vapaa-aikaan, kodin askareista suoriutumiseen, kävelemiseen, peseytymiseen, pukeutumiseen. Helpompaa olisi luetella mihin se ei vaikuta. Ei sellaista asiaa olekaan.

On henkisesti raskasta elää sen tosiasian kanssa, että minulla on kaverinani krooninen sairaus. Joskus se aiheuttaa sen, että minulla on toivoton olo. En tiedä mitä tulevat vuodet tuovat mukanaan. Enkä pysty vaikuttamaan kaikkeen siihen, mitä edessä on. En pysty kontrolloimaan mielialojani ja tunteitani niin hyvin kuin haluaisin. Ensin iloitsen ja hetken päästä olen jo surullinen tai ärtynyt. Psorilla on sellainen vaikutus - se tipauttaa maan pinnalle silloin, kun yrittää leijua pilvissä.

Erityisesti nuorempana psori vaikutti itsetuntooni. Koita siinä nyt sitten olla itsevarma, kun peiliin katsoessaan näkee vain psorin. Onneksi ajan mittaan olen oppinut suhtautumaan itseeni vähemmän kriittisesti. Enkä enää anna psorin määritellä minua ihmisenä.

Häpesin psoriani teininä. Pelkäsin kuollakseni, että psorini huomataan. Tai ehkä ennemminkin sitä, että sitä kommentoidaan ääneen. Ja kyllähän sitä kommentoitiin. Kyllästymiseen asti. Kyllähän siitä nykyäänkin puhutaan. Eri tavalla. Sormella osoittelut ja huutelut ovat vaihtuneet sivistyneisiin kahvipöytäkeskusteluihin.

Sosiaalinen elämänikin on kärsinyt psorista. Nivelpsori vaikuttaa siihen, että en pysty aina menemään ja tekemään kaikkea mitä haluaisin. Toki se vaikuttaa läheisimpiinkin ihmissuhteisiin. Tällainen aina väsynyt, kipuinen rätti. Ei ihan paras mahdollinen asuinkumppani. Ei voi olla sellainen tytär kuin haluaisi olla. Sitä jää vajaaksi niin monesta asiasta mitä tahtoisi olla. Mutta kukapa tällä pallolla ei jäisi. Ympärillä pysyneistä ihmisistä päätellen tällainen kivuista väsynyt ihmisraatokin tuntuu kelpaavan melko monelle.

Raha, se välttämätön paha. Psori iskee kätensä euroihinikin. Lääkkeisiin ja lääkäreihin menee satoja euroja vuodessa. Apteekin kassalla sitä aina huokaa. Voisihan sen rahan muuhunkin käyttää. Voisi vaikka käydä pari kertaa vuodessa ulkomailla.

Ja silti, kaikista näistä elämäni laatua heikentävistä asioista huolimatta, sanoisin, että elän hyvää elämää. En heikkoa enkä keskinkertaista, vaan minun näköistäni. Hiljaista, voimieni mukaista elämää. Sellaista jota jokainen voisi joskus kokeilla. Hypätä pois vaatimusten oravanpyörästä hetkeksi ja ottaa elämä hetki kerrallaan. Keskittyen määrän sijasta laatuun.

 

Tarkistettu 1.6.2015

Updated: 29-10-2015