Kipu on aina läsnä

Mietin, jos maalaisin maalausta kivusta. Mitä värejä käyttäisin? Mitä muotoja maalaisin? Mutta en saanut selvää kuvaa mieleeni. En tosin ole kovin taiteellinen, hyvä että osaan piirtää tikku-ukon. Ottamissani valokuvissa on joskus mielestäni osuvaa kivun värimaailmaa: tumma taivas ja taivaanrannassa tulta muistuttavia sävyjä.  

Kipu on läsnä kaikessa mitä teen. Se on mukana istuessani sohvalla, aamutoimissani, miettiessäni työtehtävää tai istuessani palaverissa. Kun puhut minulle tai minä sinulle, kipu on mukana silloinkin. Se vie joka hetki osan keskittymiskyvystäni. Se on läsnä, kun hymyilen tai nauran. Vielä voimakkaammin silloin, kun itken.

En voi vaikuttaa kivun läsnäoloon, mutta voin vähentää sen vaikutusta minuun tekemällä minulle mieluisia asioita. Rapsuttamalla koiriani, kuuntelemalla musiikkia, viettämällä aikaa ystävien kanssa, kirjoittamalla tätä blogia. Ne ovat asioita, jotka vievät ajatuksiani pois kivusta.

Parasta lääkettä kipuihini on oma asenteeni. Taistelutahtoni jatkaa eteenpäin, vaikka kuinka pienin askelin. Päätökseni löytää joka ikisestä päivästä jotain hyvää, vaikka kuinka pientä tahansa. Hymyillä aina, kun siihen suinkin on syytä.

Vaikka kipu on joka hetki läsnä, sen ei tarvitse silti hallita jokaista hetkeä. Kun keskitän ajatukseni muuhun, minulle mieluiseen tekemiseen, saattaa mennä hetki jos toinenkin, että huomaan olleeni ajattelematta kipua. Kun sitten mukava tekeminen loppuu, tunnen kivun jälleen voimakkaammin. Mutta olen myös ladannut henkisiä akkujani tekemällä niitä mieluisia asioita ja siksi kestän tuon tunteen paremmin.

Tehdessäni jotakin mukavaa huomaan mieleni maalauksen värimaailman muuttuvan. Kuva pysyy samana, mutta värit ovat kirkkaampia, valoisampia. Auringonlaskun sijaan kuvassa onkin auringonnousu ja herkkä toivo pilkahtelee mielessäni jälleen. Toivo paremmasta päivästä ja seuraavasta hetkestä, jolloin saan työnnettyä kivun taka-alalle.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tarkistettu 11.1.2017

Updated: 20-01-2017