Et ole yksin

Sairaan ei ole hyvä olla yksin. On hyvä jos lähellä on perhettä ja ystäviä. Läheisten tuesta huolimatta mielestäni jokainen psoriaatikko tarvitsee myös vertaisihmisiä. Niitä, jotka käyvät läpi samaa. Niin paljon kuin perheenjäsenet rakastavatkin ja haluavat ymmärtää, valitettavasti heidän tukensa on vain rajallista, mikäli he eivät itse tiedä millaista on sairastaa. En halua tällä loukata ketään. Se on väistämätön totuus, sillä ihminen ei voi ymmärtää täysin asiaa, jota ei ole itse kokenut.

Tukea löytää esimerkiksi netistä. On erilaisia blogeja ja ryhmiä, joissa voi keskustella samaa sairastavien kanssa ja jakaa kokemuksia. On liittoja samaa sairastaville ja ryhmiä, jotka järjestävät tapaamisia.

Vertaistukiryhmissä jaetaan tietoa ja kokemuksia ja tietysti nimensä mukaisesti sitä tukea. Ryhmissä saa purkaa tunteitaan hyvinä ja huonoina päivinä. Mukana joukossa on vastikään diagnoosin saaneita, pitkään sairastaneita, niitä jotka vasta epäilevät oireidensa olevan kyseistä sairautta - ihmisiä monenlaisesta erilaisesta taustasta siis.

Itselleni keskustelut vertaisihmisten kanssa ovat olleet korvaamattomia. Olen saanut hyviä vinkkejä ja selvyyttä omituisiin oireisiini. Olen saanut olkapään silloin, kun sitä tarvitsen ja kanssani on iloittu paremmista päivistä.

On yleinen fakta, että puolet kaikista tapaamisista on tylsiä. Sama pätee vertaistukeenkin. Ei kaikki vertaistuki välttämättä ole itselle juuri sitä “täsmätietoa” ja pelkkää kuulevaa korvaa. Kävin kerran tapaamisessa, jossa en saanut kolmeen tuntiin suunvuoroa lainkaan enkä kuullut mitään uutta. Joskus on helpottavaa silti huomata, että muut miettivät ihan samoja asioita. Ettei ole yksin. Kaikissa ryhmissä ja tapaamisissa ei tarvitse olla superaktiivinen. Mutta sitä tietää, että ne vertaisihmiset ovat siellä olemassa sitten, kun heitä tarvitsen. Ja jos en juuri nyt itse tarvitse erityistä tukea, voin kenties keskittyä enemmän tuen antamiseen.

Muutama viikko sitten kävin nivelpsoriaatikkojen järjestämässä vertaistukitapaamisessa. Tapasimme huoltoaseman kahviossa. Meitä oli paikalla yhteensä kuusi henkilöä. Voisi helposti kuvitella, että olisimme siinä porukalla valitelleet ja itkeneet kipujamme. Päinvastoin! Tapaamisemme oli täynnä hurttia huumoria ja nauruterapiaa. Porukkamme oli varsin saman henkinen. Seuraava tapaaminen on jo aikataulutettu ja odotan sitä innolla.

Joko sinulla on oma vertaisihminen?

Tarkistettu 26.6.2015.

Updated: 03-11-2015