Erilaisuus on parhautta

Naapurissani asuu ihana pikkutyttö. Hän on kehitysvammainen. Kerran hän hississä katsoi reumarannetukeani ja kysyi: ”Mikä sun kädessä on?” Kerroin, että minulla on reumasairaus nimeltään nivelpsori ja se on tuki, jotta pystyn tekemään asioita kädelläni. Tytön katse kirkastui ja hän vastasi minulle: ”Eli säkin olet erilainen.” Ja minä pidättelin kyyneleitä.

Naapurintyttö nuoresta iästään huolimatta tiesi jo, että kehitysvamma tekee hänestä toisten silmissä erilaisen. Se on minusta hieman surullista, että ihmisiä jaotellaan siten.

Minutkin asetetaan usein kategoriaan “sairas”. En voisi elää ilman rannetukeani.  Monet huomaavat sen kädessäni ja osa kysyy siitä minulta suoraan. Toiset arkailevat ottaa asiaa puheeksi, mutta katsovat kuitenkin tarkkaan, mikä kädessäni on. Tuo tuki, ainoa ulkoinen merkki nivelpsoristani, “leimaa” minut erilaiseksi.

Nuorempana psoriasikseni näkyi selvemmin. Silloin se “leimasi” minut. Onneksi toimiva lääkitys on vienyt läiskät lähes kokonaan pois.

Olen miettinyt paljon, miksi ihmisille pitää ylipäätään lyödä mitään leimaa otsaan? Miksi ihmisiä pitää yrittää asettaa johonkin kategoriaan? Luokituksia on monia: terve, vammainen, masentunut, sairas, psoriaatikko. Kaikkien näiden sanojen alla on ihminen. Ihminen, jolla sattuu olemaan vaikkapa ihosairaus. Se ehkä näkyy päällepäin tai ei. Vaikka se näkyisikin, se ei oikeuta kommentoimaan mitään typerää. Eikä se oikeuta kohtelemaan toista vähemmän ihmisenä.

Minua ei haittaa kantaa “leimaani”. Olen mieluummin erilainen kuin massaan sulautunut. Minua ei haittaa, jos joku rannetuestani näkee, että minussa on jokin ”vika”. Tai jos joku ihostani huomaa, että siinä on psori. Sillä omassa mielessäni tuo vika tai sairaus ei ole yhtä kuin minä. Se on vain yksi ominaisuus minussa. Ja toivon, että ensimmäinen mielikuva minusta ei ole psori korvissa tai rannetuki kädessä. Toivon, että minut sairauden tuomasta erilaisuudesta huolimatta nähdään ihan vain ihmisenä.

Naapurintyttö ei ole minun silmissäni vammainen. Kun näen hänet, en mieti hänen sairauttaan. Hän on suloinen pikkutyttö, joka uskaltaa kohdata maailman avoimin ja luottavaisin silmin. Joka pitää kovasti koirastani ja kysyy lupaa silittää sitä. Ja toki hän aina saa luvan. ”Oikeesti? Toisen naapurin koiraa en saanut silittää. Siksi kun minä olen tällainen.. erilainen.” 

Minusta erilaisuus on parhautta. Toisten hyväksyminen heidän sairauksistaan tai vammoistaan huolimatta on sydämen rikkautta.

Tarkistettu 12.10.2015.

Updated: 25-11-2015