Enemmän empatiaa

Kunpa pystyisin aina sivuuttamaan kaikki typerät kommentit, joita usein saan kuulla. Kivut vielä kestän ja päivittäiset haasteet ihopsorin kanssa, mutta ajattelemattomia letkautuksia en aina jaksaisi.

- Ai sä pystyt töissä käymään kuitenkin, no eihän se sun sairaus sitten ole edes paha.


Olen iloinen siitä, että olen edelleen riittävässä määrin työkykyinen. Mikäli olisin aikoinaan valinnut ammattialani toisin, saattaisin ollakin nyt ihan eri tilanteessa. Moni nivelpsoriaatikko kouluttautuu uudelleen toimistoalalle ja saa siten lisävuosia työuraansa. Sisälläni on onneksi pienestä saakka asunut pieni nörtti, joten valitsin IT-alan ja toimistotyöt jo yläasteikäisenä. Kykenen hoitamaan työni hyvin. Ei se sitä tarkoita, että työpäivän aikana kivut katoaisivat mystisesti jonnekin. Välillä puren huulta yhteen tippa silmässä, mutta kunhan päivä on ohi, minulla on voittajafiilis. Pystyin siihen!


- Luulin että sulla on ihan reuma, mutta se onkin vaan psori.

Vain psori? Minulla on samat oireet, kivut ja säryt kuin reumaatikolla. Tällä hetkellä minulla oireilee “vain” oikea käsi, molemmat polvet, molemmat nilkat, leuka ja alaselkä. Kaupan päälle minulla on vielä psoriasiksen aiheuttamat iho-oireetkin, joita reumaatikolla ei ole.

- Tiedän miltä susta tuntuu, mulla on kans ollut kerran jännetupentulehdus ja se kesti viikon.

Olen erittäin pahoillani jokaisen puolesta, joka joutuu kärsimään kipua edes päivän, saati sitten viikon. Mutta kun kärsii kroonisesta kivusta yötä päivää ja on tuomittu kärsimään siitä koko loppuelämänsä, ei oikein ymmärrä miten joku voi ohimeneviä kolotuksiaan alkaa verrata tähän. Lääkitys toki auttaa. Se laskee kivut siedettävälle tasolle, muttei poista niitä. Se auttaa siihen, että ylipäätään pääsee aamulla sängystä ylös ja saa sormensa suoriksi.

Ennen kuin aletaan rankkaamaan sairauksia keskenään ja ennen kuin seuraavan kerran vertaat omaa tilannettasi toisen elämään, niin astupa ajatuksissasi edes hetkeksi toisen saappaisiin. Ota selvää faktoista. Tai kysy suoraan siltä, joka sairastaa, millainen hänen tilanteensa on ja miltä hänestä tuntuu. Älä oleta mitään. Saatat yllättyä.

Tämä maailma kaipaa enemmän empatiaa. Sitä että tuntee toisen tuskan omassa sydämessään.

Tarkistettu 6.10.2014

Updated: 20-03-2015