Ei mitään vakavaa

Tapaan uuden ihmisen hieman virallisemmassa ympäristössä. Tapana on tervehtiä kätellen. Ojennan käteni ja mikäli uusi tuttavuuteni huomaa rannetukeni, kättely muuttuu heilutukseksi. Yleensä toinen toteaa ääneen, ettei aio puristaa minua kädestä, koska siinä on tuo tuki. Tuen olemassaolon syitä ei jäädä ruotimaan sen syvällisemmin. Useimmiten sitä ei kuitenkaan huomata ja kätellessä käydään keskustelu, joka menee aivan kuin käsikirjoituksen mukaan tyypillisesti näin:

Tuttava: "Oho, oletko kaatunut ja satuttanut kätesi?" 
Minä: "En, mulla on reuma." (Haluaisin sanoa nivelpsori, mutta reuma on ihmisille tutumpi enkä jaksa alkaa selittää näiden sairauksien eroja tässä small talkin yhteydessä.)
Tuttava: "Niin sulla on siinä hetkellisesti tommonen tuki?"
Minä: "Ei, kyllä se on ihan jatkuva kaveri mulla. Reumarannetuki nimeltään." 
Tuttava: "No onpa hyvä, ettei oo mitään vakavaa!" 

Mietin, että oikeastaan ottaisin mieluummin kaatumisen ja siitä seuraavan muutaman viikon toipumisen kuin tämän loppuelämän kaverini, joka aiheuttaa kipuja päivittäin. Tiedän, että vaikka sanoisin tämän vielä ääneen, ei minua ymmärrettäisi. Joten tyydyn hieman tekaistuun hymyyn ja vaihdan aihetta. 

Toinen turhankin tutuksi käynyt keskustelu tutumpien ihmisten kanssa menee jotakuinkin näin:

Tuttu: "Sä oot sitten taas aatellut asustaa itseäsi tolla rannekkeella."
Minä: "Niin, se on mulla ihan päivittäisessä käytössä."
Tuttu: "Eiks ois kivempi olla ilman?"
Minä: "Varmasti, mutta ilman tätä mulla on kovat kivut. Tämä antaa tukea, niin että pärjään paremmin tän reuman kans." 
Tuttu: "Ei siihen mitään huomaamattomampaa ois?"
Minä: "Kirurgin veitsi on vaihtoehto, muttei sekään mun nivelrikkojani korjaa. Näistä kahdesta pidän ihan mielelläni tätä tukea, eikä se mua häiritse asusteenakaan.”
Tuttu: "No en mäkään ehkä sitä veistä haluaisi. Aattelin vain, että oisko ollut jotain huomaamattomampaa." 

Kipuja kun en saa huomaamattomiksi kuitenkaan, niin itselleni tuo rannetuen näkyminen ei ole lainkaan iso asia. 

Tässä on vain kaksi arkielämän monista esimerkeistä, joissa kohtaan käsityksen siitä, että reumasairaus (jollainen nivelpsorikin on) ei ole mitään vakavaa tai että se ei aiheuta kipuja. Joka kerta se vähän kirpaisee sisältä.


Oikeastaan suurin syy tämän blogin kirjoittamiseen on se, että haluan kertoa, mitä elämä näiden autoimmuunisairauksien kanssa on. Oletettavasti tätä lukemaan eksynyt haluaa ymmärtää tai tietää jo omasta kokemuksestaan mitä se on. Se on vakava asia, se ei ole ohimenevää ja aaltoilevasta taudinkuvasta huolimatta 100 % kivutonta päivää en ole nähnyt vuosikausiin. 

Tarvitsemani apuvälineet, rannetuki mukaanluettuna, eivät ole minun maailmassani rumia, tai pilaa asukokonaisuuksiani. Ne ovat osa minua siinä missä reumakin. Rannetuki sopii oikein hyvin mekon tai kimaltavien sormusten kaveriksi. Se tekee sen mitä sen kuuluukin, nimittäin auttaa minua pärjäämään. Reuma on vakavaa, tuen käyttö ei. 

 

 

Tarkistettu 19.2.2018

Updated: 26-02-2018