Apua stressiin

Stressi on psoriaatikon vihollinen numero yksi. Se voi toimia laukaisevana tekijänä psorille. Ja se pahentaa oireita. Stressin alla oma ihoni heilahtaa kunnon psoriroihuun ja niveletkin kipeytyvät entisestään. Sanomattakin selvää, että stressata siis ei saisi yhtään. Stressin eliminointi elämästä ei kuitenkaan ole ihan helppoa.

Minulle suurin apua stressin karkoittamiseen on ollut elämän pienten ilojen havaitseminen ja niistä täysillä nauttiminen. Kynttilöiden loiste iltahämärällä, sylissä nukkuva koira, kaunis maisema, järven liplatus. Se, että pysähdyn havaitsemaan nuo pieniltä tuntuvat asiat, jotka kiireessä vain sivuuttaisin, auttaa mieltäni rauhoittumaan.

Minun piti myös opetella antamaan itselleni aikaa - aikaa vain olla ja levätä. Aiemmin tapanani oli kukkua myöhään, mutta nyt voimat loppuvat heti aamusta jos teen niin. Riittävät yöunet ovat siis nousseet arvoon arvaamattomaan, vaikka uni usein katkonaista onkin kipujen vuoksi.

Ennen sairastumistani en koskaan osannut vain olla. Vapaa-aikakin oli minulle jonkinlaista suorittamista ja etsin tapoja käyttää sen mahdollisimman tehokkaasti. Minun piti siis opetella - niin hassulta kuin se kenties kuulostaakin - rentoutumaan.

Aiemmin koirani lenkittäminen oli minulle velvollisuus. Päivittäinen askare, joka hoidetaan alta pois. Kunnes opettelin avaamaan silmäni. Koirani nuuhkii ulkona kaiken aikaa. Otin oppia siitä ja opettelin havainnoimaan ympärilläni olevaa kaikilla aisteilla. Huomaamaan luonnon väriloiston ja sen milloin vuodenaika vaihtuu toiseen. Pysähtyä katsomaan miten syksyn lehdissä on kuuraa tai huomaamaan kevään ensimmäisen kukan.

Joskus rentoutuminen tekee hyvää kesken työpäivän. Eilen pidimme kollegani kanssa palaverin ulkona. Kävelimme muutaman korttelin matkan hengittäen syksyn raitista ilmaa ja sopien samalla asioista, joista normaalisti olisimme puhuneet ikkunattomassa neuvotteluhuoneessa.

Vaikka tiedostan stressin haitat, ei sen välttely silti aina ole itsestään selvää. Elämässä tulee eteen raskaitakin asioita, jolloin väistämättä stressi nostaa päätään, vaikka tekisin mitä. Silloin kun kohtaa suuren surun tai murheen, on täysin luonnollista, että sen aikaansaama stressi vie mukanaan. Mutta teen sen mihin voin vaikuttaa. Päätän etukäteen, etten anna pienten asioiden varastaa mielenrauhaani. Ja pyrin pitämään siitä kiinni.

Pelkkä päätös ei tietenkään auta mitään, jos ei toimi sen mukaisesti. Niinpä kun alan ottaa kierroksia turhanpäiväisestä asiasta, muistutan itselleni, että stressi ei ole hyväksi keholleni ja pyrin tietoisesti vapautumaan stressistä. Pysähdyn miettimään, mikä elämässäni on hyvin. Otan aikalisän ja lepään. Tai teen jotakin mikä rentouttaa minua. Samalla vilkutan hyvästiksi stressille ja toivon, että se ei ihan heti palaa.

Tarkistettu 26.10.2015.

Updated: 03-12-2015