Anna itkun tulla

Tänä aamuna minä itkin. En kivun vuoksi. Vaan koska olen niin väsynyt tähän jatkuvaan kipuun. Tiedän miltä tuntuu purskahtaa itkuun yksin kotona ollessaan. Tai suihkussa. Tiedän miltä tuntuu katsoa peiliin itkien, kykenemättä sanomaan mitään. Kun mielessään vain huutaa, että ei jaksa enää, että haluaa kivun loppuvan, että on aivan äärirajoillaan. Kun anelee itseään lopettamaan itkemisen ja pysymään vahvana.

Psoriasis on kokonaisvaltainen sairaus. Se ei ole vain iholla tai vain nivelissä. Se vaikuttaa herkästi myös mielialaan. Ei ole mikään salaisuus, että jatkuvan kivun kanssa elävät masentuvat herkemmin. Ei ole helppoa elää jatkuvalla taistelutantereella, puskea läpi jokaisen päivän. Ei ole helppoa laittaa hymyä huulille silloin, kun sydämessään itkee. Hymy on kuin laastari. Se peittää kivun näkymisen muille, mutta silti sattuu.

Minulla on kaksi vaihtoehtoa. Voin päättää antaa periksi tai voin päättää kestää. Työmäärä molemmissa on sama. Voin joko olla kroonisesti onneton. Tai voin löytää sisältäni voimaa, jota en tiennyt olevan olemassakaan.

Olen kärsinyt riittävän kauan tietääkseni, että tämä sairaus ei pysty täysin nujertamaan minua. Tiedän että koska selvisin eilisestä, selviän myös tästä päivästä ja huomisesta. Tiedän, että aikanaan itkukin loppuu. Tilalle tulee rauha. Ehkä kävin lähellä voimieni äärirajaa. Tai ehkä en edes itse tiedä, miten suuri voimavarasto sisältäni vielä löytyy.

Mutta on syitä jatkaa taistelua. On syytä hymyillä. Aina sateen jälkeen näkyy sateenkaari. Kyynelsateenkin jälkeen mustalta näyttäneeseen elämään alkaa pikku hiljaa muodostua värejä.

Tarkistettu 9.1.2015

Updated: 20-03-2015