Psorin voiteluvinkit

Joku joskus kertoi suksien voitelun olevan tarkkaa puuhaa. Netti on täynnä voiteluvinkkejä erilaisten suksien voiteluun. Itse en hiihdä, joten omakohtaista kokemusta asiasta ei ole. Oman ihon ”voitelemisesta” sen sijaan löytyy kokemusta ihan liiankin kanssa.

Jos psoriaatikon kaapista jotain takuuvarmasti löytyy, niin se on voidepurkkeja toinen toisensa perään. Niitä psori-iholle tarkoitettuja, jotka monelle toimii hyvin. Niitä muutaman kerran käytettyjä, jotka ei omalle iholle auttaneetkaan. Niitä vahinko-ostoksia, joihin sortui epätoivoissaan, kun halusi löytää apua edes jostakin.

Näitä voiteita ja purkkeja on kylpyhuoneen kaapeissa, lääkelaatikossa ja jääkaapissa. Joskus jääkaapissani on ollut enemmän voiteita ja lääkkeitä kuin ruokaa. Toisaalta ei ole kovin kummallista, että se, mikä muutenkin vie merkittävän määrän joka päivästä aikaa, eli ihon rasvaaminen, näkyy myös säilytystilan valtaamisena. Onneksi näitä voiteita on olemassa joka lähtöön, sillä ne usein auttavat kutisevaan ja hilseilevään psoriin.

Joskus päädyn käyttämään psorille suunniteltuja voiteitakin yllättävällä tavalla, esimerkiksi päänahan tai kasvojen psorin ollessa pahimmassa vaiheessa käytän psorin perusvoidetta myös hiusten ja kasvojen pesuun. En olisi itse keksinyt tehdä niin, mutta onneksi psoriaatikoiden vertaistukiryhmässä on ”voiteluvinkkejä”. Siellä oman sairautensa asiantuntijat jakavat kokemuksiaan muille, ja hyvä niin. Moni apukeino olisi jäänyt kokeilematta ja moni apu saamatta ilman vertaisihmisten vinkkejä.

Postilaatikosta tuli päivän postin mukana paketti, jota en osannut odottaa. Avasin sen innoissani ja siellä oli kiitoskirje siitä, että olen omalta osaltani kasvattanut psorin tunnettuutta ja lisäksi iso tuubi psori-iholle sopivaa voidetta. Kiitos lämmitti sydäntä, mutta olin myös todella innoissani tuosta voiteesta. Se ei ehkä kuulosta lahjalta, joka tulisi ensimmäisenä mieleen antaa tai saada, mutta psoriaatikolle se on niin tarpeellinen, että se oli juuri nappivalinta.

On pitkälti hiihtäjästä itsestään kiinni, kuinka paljon aikaa tai vaivaa haluaa käyttää suksiensa voiteluun. Sama se on psorin hoitamisessakin. Oma tahtotila vaikuttaa paljon siihen, kuinka paljon käyttää aikaa ihonsa hoitamiseen. Joskus hoitoväsymys hyppää niskan päälle ja ihon hoitaminen jää vähemmälle. Joskus taas intoa hoitamiseen riittää, kun huomaa miten paljon paremmin arki luistaa ihon voidessa paremmin.

 

 

Tarkistettu 16.11.2017

Updated: 22-11-2017