Kokonaishyvinvointia

Elin vuosia oireesta oireeseen, hoitaen aina yhtä asiaa kerrallaan toivoen, että mitään muuta terveysongelmaa ei puhkeaisi samaan aikaan. Se ei mennyt kovin hyvin. Diagnoosilistallani oli pahimmillaan 10 eri sairautta. Autoimmuunisairaudet toki tulevat autoimmuunisairauksien luo, ja olinkin melko vakuuttunut siitä, että näiden kymmenen sairauden kanssa eläisin loppuelämäni ajan.

Reilu vuosi sitten elämäni kuitenkin muuttui radikaalisti. Ensin muutos sai minut stressaamaan pahemmin kuin koskaan ennen, mutta tilanteen vähitellen tasaannuttua huomasin, että päivittäinen stressini alkoi pikkuhiljaa helpottaa. Stressin vähennettyä, ja joiltakin osin kokonaan poistuttua elämästäni, myös diagnoosien kirjo pieneni vähitellen. Kymmenen diagnoosia muuttui lopulta viideksi, joista vain neljä oireilee tällä hetkellä. Jäljelle jäivät psori, nivelpsori, PPP, fibromyalgia ja IBS.

IBS:n eli ärtyvän suolen oireyhtymän myötä muutin ruokavaliotani merkittävästi noin vuosi sitten. Olin aiemmin kaikista äänekkäimmin sanomassa, että ruokavalio ei auta oireisiini. En toki edelleenkään väitä ruokavalion auttavan nivelrikkoihin tai poistavan kaikkia oireitani tai kipujani, mutta olen huomannut sen parantavan kokonaishyvinvointiani merkittävästi.

Viimeisen vuoden aikana olen vasta ymmärtänyt, että ihminen on kokonaisuus. Kaikkeen stressiin ei valitettavasti voi itse vaikuttaa, mutta kaikki kokemamme stressi vaikuttaa meihin. Stressi alentaa vastustuskykyä ja voi myös puhkaista autoimmuunisairauksia. Monelle puhkeaa psori jonkin stressaavan elämäntilanteen seurauksena. Oma psorini pahenee aina stressin yltyessä.

Kokonaisuuteen vaikuttaa toki sekin, mitä syö. Aiemmin minusta tuntui, että niin monen sairauden kanssa en jaksanut kovin paljoa kiinnittää huomiota ruokavaliooni, vaikka juuri silloin minun olisi kannattanut niin tehdä. Vaikka mikään ruoka ei minua parannakaan, oikeanlainen ruokavalio kohentaa kuitenkin yleistä jaksamistani, energiatasojani ja vähentää merkittävästi suolistosairauteni oireita.

Minun on myös pitänyt oppia myöntämään oma rajallisuuteni. Kaikkea ei jaksa, eikä tarvitse jaksaa. ”Ei”:n sanominen on jatkuvaa opettelua minulle ja ajoittain se on erittäin vaikeaa, jos sen sanomisella huomaan pahoittavani toisen mielen, mutta voidakseni paremmin, minun on pakko olla itselleni rehellinen sen suhteen, mitä jaksan tehdä. Pelkkä psorin hoitaminen vie minulta päivittäin paljon aikaa. Niveloireet saattavat vaikeuttaa tai hidastaa päivän tekemisiä. Kelit vaikuttavat vointiini selvästi.

Jos minä en huolehdi itsestäni, kukaan muu ei tule tekemään sitä puolestani. Hyvinvointini on omalla vastuullani. Tekemällä huonoja ratkaisuja, voin pahentaa vointiani merkittävästi. Muistamalla olevani kokonaisuus, tiedostan muun muassa stressin vaikutuksen elämääni ja voin pyrkiä minimoimaan sitä parhaani mukaan.

Reipas vuosi siinä meni, mutta en elä enää oireesta oireeseen. Sen sijaan, että murehtisin, millä tämäkin oire taklataan, mietinkin, miten voin parantaa kokonaishyvinvointiani taas tänäänkin. Kenties se on tänään päikkärit koirieni kanssa ilman, että murehdimme mitään. Koska myönnettävähän se on, murehtimalla ei tuhlaa muuta kuin aikaansa.

 

 

Tarkistettu 16.11.2017

Updated: 29-11-2017